maanantai 7. maaliskuuta 2016

Ensimmäinen neulepaitani

No joo, olen tehnyt jo aiemmin yhden villapaidan, mutta se oli vauvan villapaita, joka valmistui kahdessa päivässä. Nyt oli hieman isompi projekti. :D 

Kyllä mietin pitkään ja hartaasti, minkälaisen paidan alan tekemään ja myös lankojen etsiminen oli muka hirmu vaikeaa. Lopulta löysin mallin ja tilasin siihen langat; sellaista armeijan vihreää ja mustaa. Kaupasta tuli kuitenkin viesti, ettei tätä lankaa ollut enää niin paljon, kun olin tilannut. Haluaisinko eri tekijältä samanlaista lankaa ja heidän mielestään samoilla väreillä. Sanoin, että passaa.... Mielestäni vihreä ei nyt kyllä ole ihan sellainen armeijan vihreä.. :/ Noh, olkoon. Nyt oli kuitenkin langat ja piti saada vauhdilla uusi projekti puikoille. ;)

Ja tadaa! Tässä tämä nyt olisi. Muskat-langasta tehty Driftwood-paita!

Valokuvamallina suostui olemaan ystäväni Tuuli. Kiitos hänelle! Lopussa on pari kuvaa, joissa paita on minun päällä, mutta hieman on sumeita kuvia. Hmp. (Paita oli Tuulille hieman iso, minulle istuu paremmin. Ja tein vielä sen virheen, etten jaksanut kastella ja pingottaa paitaa. Oh well...)

Koko: L
Puikot: 4,5 pyöröt ja kaulukseen 4 pyöröt
Lanka: Drops Muskat, 100% cotton
Langan menekki: 520g
Malli: Driftwood










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti