lauantai 18. huhtikuuta 2015

Kynsikkäät ja Monkey-sukat

Tein miehelleni kynsikkäät Helsingistä ostamastani langasta. Ohjeen löysin Novitan sivuilta. En neulonut kynsikkäitä ohjeen mukaisesti 3,5 puikoilla vaan 3 puikoilla. Tämä siksi, että miehelläni ei ole niin suuri käsi mitä ohjeen kynsikkäistä olisi tullut, mutta naisen koko olisi ollut liian pieni. Pienentämällä puikkokokoa tuli kynsikkäistä juuri sopivan kokoiset. Myös sormista tein ohjetta puolet lyhyemmät (alkuun tein ihan ohjeen mukaan, mutta sovittaessa selvisi ettei mieheni halua niin pitkiä sormien paikkoja mitä ohjeessa sanotaan).

Nämä oli nopeat ja simppelit neuloa. 


Puikot: 3
Lanka: ONline supersocke, 6-fach
Langan menekki: 45g







Ostin itselleni vuoden vaihteessa Cookie A:n kirjan sukkia. rakkaudella. enkä ollut vielä ehtinyt käyttämään niiden ohjeita. Ensimmäisenä ohjeena tästä kirjasta otin sukkaohjeen nimeltään Monkey. Alkuun sukat näyttivät monimutkaisilta, mutta kuvio olikin nopea oppia enkä toisen sukan aikana katsonut enää ollenkaan kirjan mallikuviota. 

Sukkia tehdessä opettelin myös uuden tavan sulkea sukan pääty eli silmukoinnin. Olen kerran aiemminkin kokeillut tekniikkaa, mutta enhän minä enää muistanut miten se tehdään. Ohjevideon silmukointiin löysin täältä. Tuli kyllä siistit sukan päät! Käytän tätä tapaa kyllä jatkossakin!

Koko: 38-39
Puikot: 2,5
Silmukoiden määrä: 64s
Lanka: ONline supersocke, swing-color
Langan menekki: 65g







Sitten vielä kuva, kun vatsani on alkanut kasvamaan. Ensimmäinen kuva on juuri raskauden alusta, kun vatsa ei ollut vielä kasvanut ja viimeisin on tämän hetken tilanteesta eli rv 34. 

Huomaa jalkateristä, että vähän on alkanut turvottamaan. 



Ihanaa kesän odotusta! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti