torstai 16. huhtikuuta 2015

Konttisukat ja kerrosrivinoususukat

Jämälangoista tein elämäni toiset konttisukat. Ensimmäiset konttisukat tein joululahjaksi ja niistä en tainnut kunnon kuvaa silloin ottaa. Ohjeen löysin Novitan sukkalehdestä sivulta 72. Olen huomannut tästä sukkalehdestä ohjeita tehdessäni, että sukistani tulee yleensä pienemmät mitä ohjeissa sanotaan. Ilmeisesti käsialani on kireämpi. Näistäkin sukista olisi pitänyt tulla ohjeen mukaan kokoa 38, mutta sanoisin, että nämä ovat enemmän kokoa 35-36.

Koko: 35-36
Puikot: 3,5 ja 3
Lanka: Novita Nalle(?), jämälankoja
Langan menekki: 55g






Konttisukkien jälkeen halusin kerrankin tehdä oikein kirjavat ja söpöt sukat. Tein nämä sukat käyttäen kerrosrivinousua, jota tehdään näin:

1.krs: *3o, nosta 1 silmukka*
2.krs: *3o, nosta 1silmukka*
3.krs: Neulo koko kierros oikein


Aloitin sukat 60 silmukalla ja tein aluksi varteen helppoa pitsi-palmikkoa, jonka jälkeen kavensin neljä pois ja aloin tehdä kerrosrivinousua. Kantapää on vahvistettu kantapää, joka onkin yleisin kantapää, jonka tykkään tehdä.

Sukassa ollut vaaleanpunainen lanka oli myös jämälanka, joka ei ihan riittänyt toisen sukat loppuun asti. Argh! 

En halunnut ostaa uutta kerää ja harkitsin jo sukkien osittaista purkamista ja uudelleen neulomista, kun muistin, että olin tehnyt tästä vaaleanpunaisesta joskus vauvan töppöset, joihin en ollut ollenkaan tyytyväinen. (Töppösistä tuli aivan liian isot, mutta en silloin heti purkanut niitä.) Näistä töppösistä sain lopun vaaleanpunaisen langan. Hallelujah!

Koko: 38-39
Puikot: 3
Lanka: Novita Nalle ja Nalle Taika
Langan menekki: 100g





Viime viikonloppuna kävin reissussa Helsingissä ja pyörähdin Kalliossa lankakaupassa nimeltään Vihreä Vyyhti. Totta kai sieltä piti pari kerää ostaa, vaikka koko ajan yritän lankojani vähentää ja käyttää jämälankoja pois. 



Reissun ajan jalat oli kyllä kovilla, raskausviikkoja kun on jo melkein 34. Joka ilta olin aivan poikki ja jalat turvonneet kaksinkertaisiksi. Mutta kyllä kannatti vielä reissussa käydä! Nyt sitten taitaa reissailu jäädä joksikin aikaa ja keskityn olennaiseen: lepäilyyn ja neulomiseen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti