tiistai 6. lokakuuta 2015

Ensimmäiset kirjoneulesukat ja Armaat

Ohops, blogin päivitys meinaa raahata, kun poika osaa jo vaatia itselleen huomiota ja nukkuu aina vain vähemmän päivän aikana. Toinen on jo 4,5kk ja kovasti jo maistellaan soseita. Nam nam. Noh, mutta, takaisin käsitöihin. :)

Olen taas jatkanut miesten villasukkien tekemistä ja vaikutti jo hetken siltä, etten osaa ollenkaan tehdä isompia miesten sukkia vaan kaikki on sopivia mieheni 42 kokoiseen jalkaan. :D Oli hankala aina sanoa "ei, nämä ei ole sinulle vaan laitan nämä laatikkoon odottamaan omistajaa". (Yritän saada joululahjasukkia varastoon.) Nyt teenkin hänelle Kontio-sukkia, jollaiset on viime päivityksessä. Muuten täysin samanlaiset väriä myöten, mutta vaihdoin puikkokoon 3.

Uusimmasta Novitan sukkalehdestä päätin kokeilla kirjoneulesukkia. Yleensä en sellaisia tee, koska aiemmissa yrityksissä olen vetänyt lankaa liian kireälle ja tuloksena on ollut yhtä ruttua, jonka olen sitten purkanut. -_- Nyt ajattelin, että pitäähän sitä kirjoneulettakin opetella tekemään ja jostain se pitää aloittaa.

Ohjeessa luki Nalle-lanka, mutta innokkaana halusin alkaa heti tekemään enkä lähteä kauppaan ostamaan oikean paksuista lankaa. Otin siis käyttöön 7 veikan paksuista lankaa ja aloin tekemään kokoa 38. Noh, nyt tuli sitten isot villasukat. Nämä on enemmän kokoa 46. :D Nooo, näille varmasti löytyy käyttäjä ja ompahan kerrankin isompaa sukkaa laatikossa. Lopputulokseen olen ihan tyytyväinen ja nämä valmistuivat aika nopeasti.

Tästä lähtien taidan kirjoittaa tänne kooksi vain "naisten" tai "miesten" tai "isot miesten" koska näiden sukkien koon miettiminen on ihan järkyttävän vaikeaa. Itse asiassa koko riippuu hieman siitäkin miten sukkia käyttää; toisten sukkien päällä vai suoraan paljaalla iholla, onko kapea jalka vai leveä jalka jne. jne. 

Koko: isot miesten sukat
Puikot: 3 ja 3,5
Lanka: Teetee Salla
Langan menekki: 165g
Malli: Metsäretki Novitan 2015 sukkalehdestä






Koko: miesten sukat
Puikot: 3,5
Lanka: Gjestalin Janne
Langan menekki: 135g
Malli: Armaat





Ja lopuksi vielä kuva meidän murusesta äidin tekemä Baby Sophisticate-villatakki päällä.



Argh! Mä tarvitsen oman järkkärikameran! Veljen järkkäri oli jonku aikaa lainassa, mutta ei sekään mikään huippu kuvanlaatu ollut. Alkaa ärsyttämään nämä ipadilla otetut rakeiset kuvat. >_<


2 kommenttia:

  1. Ihan superhienot! Pitänee etsiä käsiin tuo sukkalehti, taidan tahtoa samanlaiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo. Kannattaa etsiä se. Sukkalehti onkin aika vasta ilmestynyt. ;)

      Poista