torstai 10. maaliskuuta 2016

Pöllö-bägi

Tästä samasta kankaasta olen aiemmin tehnyt käännettävän laukun. Alun perin ostin kankaan juuri tätä laukkua varten ja sain sen vihdoin tehtyä. 

Neuvolakortin ompelu onnistui niin hyvin, että innostuin toteuttamaan Hipun ohjeella laukun. Senkin sain tehtyä yhden päivän aikana, vaikka melkein 10kk poika kyllä onnistui keskeyttämään työn teon aina kun pääsin vauhtiin.








Saatuani laukun valmiiksi, minua alkoi hieman naurattaa. Tein juuri hienon laukun, jossa oli useampi osa leikattavana ja liitettävänä vetoketjuineen. Laukussa on myös vuori ja tasku sisällä. Kuitenkin pohdin aina silloin tällöin riittäisivätkö taitoni paidan ompeluun... 

Minusta tuntuu, että voisi ne ehkä riittää, varsinkin kun ottaa huomioon, että paitaan tulee mahdollisesti vähemmän osia kuin tähän laukkuun eikä vetoketjuja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti