sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Uneton kesäyö

Välillä muutakin päivitystä kuin käsitöitä...

Poika on nyt vähän yli kuusi viikkoinen ja nimiäiset lähestyy hurjaa vauhtia. Hui! Mitähän siellä osaa sitten sanoa. Isä ei varmasti osallistu puhumiseen mitenkään, joten nimiäisten pitäminen jää äidin harteille. Noh, se on yksi päivä ja sitten se on ohi. Menin vielä puhumaan ohi suuni ja lipsautin pojan nimen siskolleni, toiselle kummille. Argh! Ja niin hyvin se pidettiin salassa tähän asti! No, kummi lupasi pitää sen salassa. :)

Poika on nukkunut yleensä meidän välissä sängyssä. Tämä siksi ettei laiskan äidin tartte nousta yöllä ylös syöttämään ja koko perhe nukkuu paremmin. Nyt on kuitenkin ollut vähän lämpimämpiä öitä, vaikka Suomen kesä onkin. Pari yötä sitten makkarissa oli jopa 27 astetta nukkumaan mennessä. Huh! Oli aika uneton se yö.

Viime yönä ajateltiin, että laitetaan poika omaan sänkyyn nukkumaan. Hyvin nukkui ensimmäiset kaksi tuntia (tosin pojan ensimmäinen yöpätkä on yleensä noin neljä tuntia, mutta ilmeisesti omassa sängyssä ei ollut hyvä nukkua niin pitkää pätkää), jonka jälkeen heräsi syömään n. kello yksi yöllä. 



Tämän jälkeen alkoikin nukutusrumba... Ei millään halunnut nukahtaa omaan sänkyyn takaisin! Mamma hyyssäsi ja hyssytteli yli kolmeen asti välillä yrittäen laittaa sänkyyn. Huutohan siitä joka kerta nousi. Aivan sama laittoiko sänkyyn nukkuvan vai hereillä ja tyytyväisenä olevan pojan. Lopulta kolmen jälkeen herätin isän jatkamaan hyssyttelyä. Välillä poika nukkui sylissä, mutta sängyssä ei sitä suostunut jatkamaan.

Neljän jälkeen, lähempänä puoli viittä, päätimme luovuttaa ja poika sai jatkaa uniaan vanhempien välissä, jotta kaikki pääsisivät nukkumaan. (Rauhoittui muuten välittömästi ja jatkoi tyytyväisenä uniaan.) Ja mitäkö tästä yöllisestä väsyneestä rumbasta saimme tulokseksi? Poika väsytti isän niin hyvin, että äiti sai luvan ostaa uuden sängyn. Jesh! Tähän asti olemme nimittäin nukkuneet 120cm sängyssä koko perhe. Voit vain kuvitella miten ahdasta siellä on ja miksi nyt oli suunnitelmissa poika siirtää omaan sänkyynsä.

Heti aamusta laitoin netin kautta sängyn tilaukseen ja viikon, parin sisällä pitäisi tulla uusi 160cm sänky. Mahtavaa! Tästä on ollut jo monet kerrat neuvottelu, mutta tähän mennessä olen aina hävinnyt ne. Nyt oli poikakin äidin tukena. :) Totta kai siihen piti lisäksi laittaa tilaukseen saman tien myös uudet yöpöydät. Oli kallis aamu istahtaa hetkeksi koneen ääreen tekemään pari tilausta, mutta yhtään ei harmita! Kohta on tilaa koko perheen nukkua samassa sängyssä! (Miten sitä muutenkaan enää raaskisi laittaa poikaa omaan sänkyyn nukkumaan. On se niin suloinen vieressä tuhistessa.)






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti